Abstract
LUCANIA
Sirkkojen siritys saattaa minua
ja huolestuneen kilin
kaulakellon ääni.
Tuuli sitoo minut
pehmeimpiin hopeanauhoihinsa
ja siellä, kadotettujen pilvien varjossa,
makaa hajonneena lucanolainen kylänen.
TÄYSIKUU
(LA LUNA PIENA)
Täysikuu kaipaa sänkyihimme,
kilahdellen kävelevät muulit
ja koirat järsivät luitaan.
Aasintamman voi kuulla porrasalassa,
sen vavahdukset, sen korskunnan.
Toisessa porrasalassa
nukkuu kuusikymmenvuotias äitini.